Pienet asiat ja ketjuilmiö eli VRR 3: eteinen

Ensimmäisestä blogitekstistä on jo yli vuosi, ja edellisestäkin vähän liian kauan aikaa. Kevätillat ovat olleet valoisia ja väsyneitä, eikä kapasiteetti ole oikein riittänyt kirjoittamiseen, vaikka tekstien otsikkoaiheita on kertynyt muistivihkoon jo useita. Oli itse asiassa jo vähän vaikea valita aiheiden joukosta. Olisi kivaa ja ihan tervettäkin vähän muistella, mitä kaikkea on tullut tehtyä, ja juhannuskin oli niin kiva, että olisi voinut fiilistellä, mutta mennään tällä kertaa ihan perusremppa-aiheella. Vilkaiskaa muuten edellistä, toukokuista ruoka-aiheistakin tekstiä, julkaisin sen ilman mainostamista
vähän niin kuin testimielessä. Ihan kelpo teksti sekin on.

Sen vähän mitä arjelta olen loppukeväällä ja nyt kesäkuussa jaksanut, olen lähinnä järjestellyt tavaroita paikasta toiseen. Hemstugassa on edelleen vielä jonkin verran tavaraa, ja sitä on tuotu tänne henkilöautollinen aina jokaviikkoisen ruohonleikkuukeikan yhteydessä. Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna tavaraa lojuu ympäriinsä varsin vähän, mutta ärsyttää se silti. Järjestelyä ja siivousta on hidastanut myös se, että nyt moni paikka alkaa olla sen verran valmis, ettei enää viitsisi laittaa tavaroita johonkin väliaikaiseen paikkaan, vaan mieluummin suoraan sille kuuluvalle paikalle. Harmi vaan, että monesta paikasta on kuitenkin puuttunut se jokin pieni juttu, minkä takia asiat seisovat, eikä oikein mikään tunnu edistyvän. Puutarhassakin on ollut pakko puuhata kaikenlaista, arkijutuista puhumattakaan. Lopulta sitä on usein päätynyt vain sohvalle istumaan jonkin sarjan huvitettavaksi, kun ei edes tiedä, mistä
aloittaisi.

Muutama viikko sitten tehtiin lista niistä kaikkein pienimmistä roikkuvista asioista. Pitkä lista, mutta isoimmankin homman tekemiseen meni kokonaisajassa vain kolmisen tuntia – jos porakoneen akun latautumisia ei lasketa mukaan. Ei, yhtään puuttuvaa listaa ei laitettu, mutta pari vessapaperitelinettä, pari peiliä, hyllynkannattimia, hyllyjä ja muuta sellaista. Pieniä juttuja, mutta niillä oli iso kokonaisvaikutus.

Yksi ehkä pisimpään tämän projektin aikana roikkuneista ja keskeneräisistä asioista on ollut sisäeteinen. Se on ollut puolivalmiina, ja useimmiten täynnä kaikenlaista remontti- ja purkutavaraa jo viime vuoden toukokuusta asti, mutta vasta kuukausi sitten se saatiin lopulta valmiiksi (no, jos katsotte kuvia, niin kattolistat puuttuvat edelleen. Ja osasta ovilistoja puuttuu toinen maalauskerta, mutta mitäs pienistä). Ja miksi? Koska olohuoneeseen tulevat sähköt oli vetämättä uudesta sulaketaulusta eteisestä olohuoneen puolelle. Sähköt menevät uuden paneelikaton sisällä, joten koska sähköjä ei oltu vedetty, ei viimeisiä paneeleja voinut lyödä paikoilleen. Siitä syystä kattoa ei voinut (kannattanut) maalata. Ja koska katto oli maalaamatta, ei voinut maalata seiniä, tai laittaa listoja, tai mitään muutakaan. No, rehellisyyden nimissä, lattian olisi voinut hioa ja maalata ja laittaa sitten raksasuojalevyt takaisin paikoilleen, mutta jotenkin ei huvittanut.

Toukokuussa sähkäri sitten lopulta veti ne puuttuvat sähköt. Parissa tunnissa saatiin väkerrettyä puuttuvat (5,5) kattopaneelit paikoilleen. Seuraavien päivien aikana sitten pariin kertaan maalaaminen, seinien maalaus ja lattian hiominen. Hiukan haastetta arkeen asetti sen sijaan lattian maalaaminen, sisäeteisen kautta kun kuljetaan kaikkiin alakerran huoneisiin. Aikamme pähkäiltyämme maalasimme lattian joka kerran vasta lasten mentyä yläkertaan nukkumaan. Vintinrapun, ja sitä vastapäätä olevan pikkuvessan oven väliin viriteltiin tikkaiden avulla vanhat
lattialankut, joita pitkin pääsi kulkemaan vintistä vessaan ja ulkoeteiseen, sekä hieman akrobatiaa käyttäen myös vessasta keittiöön ja muihin alakerran huoneisiin. Ensimmäinen, ohennettu maalikerros oli aamulla jo kuiva, mutta seuraavat kaksi kerrosta olivat aamulla sen verran nihkeitä, että viritelmä oli vaivan arvoinen.

Varsinaista pintojen laittamista suurempi ongelma oli kuitenkin se iänikuinen vaatesäilytys – miten eteisen minimaalinen tila käytetään hyväksi? Meidän sisäeteinen mahtaa olla niitä ennätyseteisiä aukkojensa suhteen. Kapeassa eteisessä ei ole yhtään ehjää seinää. Tilasta on ovi pikkuvessaan, keittiöön, olohuoneeseen, kellariin, vinttiin ja lasikuistille. Lisäksi kellarin ja vintinovien välissä on vielä konttuuri, eli kaappi, jossa säilytettiin ruokatarvikkeita ja harvemmin käytettäviä astioita. Lasikuistin oven ja pikkuvessan oven väliseen kulmaan jää vielä pieni ikkuna. Pikkuvessan ovi ei ole alkuperäinen, vessa on rakennettu 1990-luvun alussa vanhaan keittiössä olleeseen vaatekomeroon. Sitä ennen eteisen puolella oli ehjä seinä, mutta koska vieressä oli ikkuna, ei siinä kohtaa ollut kuitenkaan koskaan mitään vaatenaulakkoa. Minulla on yksi kesäinen muisto, jossa ikkunan edessä on pieni pyöreä pöytä, ja pöydällä niittykukkia maljakossa. No, joka tapauksessa, asia vaati useamman päivän tuumailua, mittailua ja jahkailua. Komeroa, minkään kokoista, en missään nimessä halunnut tilaan, vaikka sellainen saattaisi ehkä olla tilan suhteen optimaalisin ratkaisu. Eteisen ainoassa käyttökelpoisessa paikassa oli aikoinaan ihan tavallinen naulakkohylly. Se on edelleen tallella, ja sen lisäksi meillä on toinen talon alkuperäinen, vanhempi naulakkohylly ja neljä muualta kulkeutunutta vanhaa naulakkohyllyä. Osa niistä on ollut väliaikaiskäytössä kellarin rapussa, kirjoitinkin aiheesta viime syksynä.

Aikani eri hyllyjä mittailtuani vein lopulta yhden naulakon saunaneteiseen kylpytakki- ja pyyhenaulakoksi. Iso, vanha, vihreä hylly sai jäädä, jos ei nyt alkuperäiseen, niin muutaman vuosikymmenen aikaiseen paikkaansa kellarin rapun yläpäähän (epäilen, että se on ollut eteisessä alunperin, toinen naulakko on liian uusi ollakseen ihan alkuperäinen). Päädyin lopulta ratkaisuun, jossa lapsille on yksi, matalammalla oleva naulakko, ja aikuisille oma, vähän tavallista korkeammalla oleva naulakko. Useimmat ihmiset ylettävät ripustamaan takin kuitenkin melko korkealle, ja sillä tavalla naulakon alapuoliselle kenkätelineelle jää paremmin tilaa. Lasten hylly ja aikuisten hylly ovat muutaman sentin päällekkäin, mutta sillä ei ole käytössä mitään merkitystä. Aiemmin tilassa ollut hylly laitettiin ainakin toistaiseksi kellarinrappuun, minne jäi myös yksi viime syksynä kiinnitetyistä muista hyllyistä. Eteisessä on nyt siis kaksi hyllyä ja kellarin rapussa kolme, yhteensä naulakkotilaa on siis riittävästi omalle perheelle ja vieraille – kunhan jaksaa tehdä kesä- ja talvivaatesiirtojumpan ainakin pari kertaa vuodessa. Ja muistaa, mihin naulakkoon tulikaan ripustaneeksi sen ulkoilutakin.

Lastenvaatehyllyn alle laitettiin tavallinen, metallinen anoppilasta kulkeutunut kenkäteline. Aikuisten
hyllyn alle halusin enemmän kenkätilaa, ja aikani kahta vanhaa, puista kenkätelinettä katseltuani pyysin puoliskoa purkamaan ne ja hakemaan purkulautapinosta riittävästi kapeaa lautaa. Lopputuloksena on teline, jossa on neljä hyllytasoa ja lisäksi alimman hyllyn alle saa vielä kenkiä. Teline maalattiin lattiamaalilla, kun sitä oli sopivasti käsillä, eikä huvittanut käydä vain sitä varten ostamassa uutta maalia.

Ainakin nyt toistaiseksi eteinen tuntuu toimivan hyvin. Lasten naulakossa on vähän tungosta, mutta ainakin sadevaatteet voisin hyvin siirtää sinne kellarinrapun puolelle – enkä ole varma, tarvitseeko 8-vuotias viittä erilaista välikausi-kesätakkia. Yhden tunnustan ostaneeni, muut ovat meille kierrätettyjä. Lienee parasta kierrättää ainakin osa niistä eteenpäin…

Valitettavasti tästä tilasta ei ole “ennen” –kuvia, vaikka voisi olla. Minulla oli tilaisuus ottaa siitä kuvia viime vuoden pääsiäisenä, mutta koska kaikki oli niin kaoottista, en tajunnut käyttää hetkeä hyväkseni, ja seuraavalla kerralla eteinen oli jo purettu rungolle. Niitä runkokuviakin on jossain, en vaan löydä niitä nyt, pitänee laittaa jonkin muun jutun yhteyteen, niin siististi ja hyvästä tavarasta tehtyä runkoa kelpaa esitellä.


Lyhyesti teknisemmät tiedot (kysy lisää, jos tarkemmat tiedot kiinnostaa):

Alkuperäinen lattia: levyn päällä muovimatto. Purettu pois, jotta saatiin sähköt lattian alle ja sieltä vessaan ja keittiöön. Samalla täydennetty puruja selluvillalla. Uusi lattia: 2-luokan mäntypontti, hiottu ja maalattu Betoluxilla kolmeen kertaan.

Alkuperäiset seinät: sellainen hassu 60-lukuinen, myös veneissä käytetty valepaneeli. Alla alkuperäinen raakalauta. Uusi seinäpinnoite: siskonpaneelin tyyppinen, yhdessä paneelissa kuitenkin vain yksi valejako (siskonpaneelissa kaksi). Maalattu vesiohenteisella sisäseinämaalilla.

Alkuperäinen katto: valkoiseksi maalattu ohut puukuitulevy. Purettu pois, tehty uudet koolaukset, niihin kiinni voimapaperi ja uudet kattopaneelit, maalattu paneelikattomaalilla, isompaan olohuoneeseen sähkö katon sisällä.

Alkuperäiset listat: suurin osa hajosi irrotettaessa, ehjinä säästyneet palat käytettiin yläkerrassa. Uudet listat on ihan puuvalmista perusrautakauppakamaa.

Ovet ovat alkuperäiset. Niiden maali lohkeilee levyinä, joten niille pitää jossain vaiheessa tehdä jotain. Vessan ovi on sieltä 1990-luvulta, siihen olisi kiva saada myös vanha ovi, mutta ei ole vielä tullut sopivan kokoista vastaan.

Valona on liiketunnistimella oleva led-lamppu. Ollaan oltu todella tyytyväisiä; tilassa kun on pelkästään läpikulkua, ja ovia on paljon, liiketunnistin on todella helppo. Lamppu ei ollut tokikaan halvimmasta päästä, mutta nämä on olleet niitä kohtia, jossa ei olla ruvettu pihtailemaan. Eikä ne valokatkaisijatkaan mitään ilmaisia ole, varsinkaan nuo Elnovat, joita meillä on laitettu.

Peili sattui vastaan paikallisella fb-kirpparilla, on ihana aikakauden peili tiikkikehyksin. Mittailin peilin paikkaa ilman listoja, ja onneksi mittasin vähän reilummin varaa, koska ovilistat olikin leveämmät kuin mitä muistin. Pari milliä jäi sovitusvaraa!

P. S. se konttuuri – ehdin jo riemuita, että saan lapasille ja pipoille ja kaikelle sellaiselle kunnon säilytystilat. No, enpä saa, sähkäri ilmoitti heti rempan alkaessa, että tähän kaappiin tulee sitten uusi sähkötaulu. Ja että säädösten mukaan siihen ei 0.8 m lähemmäksi ei saa mitään muuta laittaa. Epävirallisesti siihen mahtuisi esimerkiksi siivouskomero. Siis noin niin kuin teoreettisesti.

P. P. S. Tämä lienee meidän talouden hillityin tila. Muut ovatkin sitten värikkäämpiä.