Hesarissa oli viime sunnuntaina juttu remontista ja sen vaikutuksista parisuhteeseen. Menemättä sen pidemmälle itse juttuun, voin todeta, että tämän mittaluokan remontti vaikuttaa koko perheeseen, ihmisiin itseensä ja ihmissuhteisiin. Toistaiseksi olemme kaikki vielä kuitenkin suurin piirtein ehjiä ja elossa. Eipä tämä tietenkään helppoa ole, varsinkaan, jos erehtyy ajattelemaan, mikä tämä todellisuus oikeasti on. Välillä sen näkee tarkastuskierrokselle tulevien ihmisten ilmeistä, ja silloin tulee hetkellisesti käväisseeksi siinä kauhutodellisuudessa. Ja onhan se nyt, jos oikein ajattelee. Keittiö on kahdessa osassa, lasikuistilla ja pikkukamarissa, ruokailu ja vähäinen rentoutuminen tapahtuu olohuoneessa, joka on kerroksittain täynnä tavaraa, vaatteet ja muut tarpeelliset tavarat hajallaan laatikoissa ja kaapeissa ja pöydillä, aikuisten nukkumispaikka on patjalla tulevassa vaatekomerossa ja lapset nukkuvat sängyissä kaiken remonttikaman keskellä. Vielä viikko sitten lapset nukkuivat siellä vaatekomerossa ja vanhemmat sen kaaosolohuoneen kahdella sohvalla. Hiekkaa kulkeutuu jatkuvasti sisään ja joka paikaan, ja ainoassa vessassa ei ole valoja. Tiskit tiskataan vadeissa missä kulloinkin on tilaa. Onneksi sentään on appiukon työn kautta kulkeutuneita kertakäyttölautasia riittävän suuri varasto – tosin ruokakin on ihan mitä sattuu, puuroa ei ole jaksettu keittää aamupalaksi koko aikana kertaakaan. Onneksi kohta alkaa koulu ja päiväkoti, lapset saavat ainakin yhden täysipainoisen ja kunnollisen ruuan päivässä… En vaan jaksa yrittää olla niin täydellinen äiti, että tämän kaiken keskellä huolehtisin lapsille viisi ateriaa, joista kaksi luomulähikasvistiesmitä lämmintä ruokaa. Yleensä piittaan ruuanlaitosta vähän enemmän (ja yleensä teen luomukasvisruokaa), mutta viime vuosina on tullut viisastuttua sen verran, että ihan kaikkea ei tarvitse, ei aina, eikä koko ajan.
Miten tässä kaiken keskellä sitten oikein jaksaa, kun ei ole varaa mihinkään Kap Verden lomailuun, kuten Hesarin jutun pariskunnalla? Kun koko ajan sataa, ja koko ajan on sotkuista, eikä edes mökkitasoista asumista? Kun oikeastaan mikään ei ole vielä valmista, ja vain vähän edes lähellä valmistumista? Kun kaatuu muurarin pöydän kanssa ja saa aivotärähdyksen? Tai kuten nyt, kun istun pimeässä olkkarissa, patterilyhty, kynttilät ja sarastuslamppu valona, koska en jaksa hakea yhtään raksalamppua tähän? Tai varsinkin nyt, kun meneillään on neljättä tai viidettä päivää lentomuurahaisten invaasio ja muurahaisia pitää iltaisin imuroida pölypussi täyteen, ja silti niitä tälläkin hetkellä napsahtelee koko ajan läppärin näyttöön, ikkunaan, lamppuun ja kynttilänliekkeihin, ja niitä ryömii tukassa, kädellä ja mahan päällä. Ja viikon päästä pitäisi taas jo tehdä ihan täysipäiväisesti töitä. Rehellisesti, ei sitä jaksakaan, jos tätä kaikkea ajattelee, sillai oikeesti. Haksahadan siihen epätoivosyöveriajatteluun viikoittain, yleensä väsyneenä tai nälkäisenä, ja varsinkin jos olen kumpaakin. Noin keskimäärin, ja yleensä, pystyn kuitenkin koko ajan näkemään mielessäni sen valmiin keittiön ja saunan, ja ajattelemaan jonkinlaisessa järjestyksessä valmistumista ja sitä mitä sitten tapahtuu. En oikein itsekään ymmärrä, miten se on mahdollista, tapanani kun on lähinnä ollut ahdistua kaikesta etu- ja jälkikäteen ja välikäteen. Ehkä se on se, että tämä on Koti, ei hankittu talo. Se, että oikeasti kuulun tänne. Mieleen tulee lähinnä naiiveja ja kliseisiä mielikuvia, mutta tässä tapauksessa ne lienevät siirappisen totta. En yhtään pistä pahakseni, vaan merkitsen kalenteriin syksyn ekan marttakokouksen. Isoäiti oli perustamassa yhdistystä, ja marttapukukin odottaa kaapissa valmiina.
Huomenna maalaan keittiön lattian kolmannen ja viimeisen kerran. Tässä kuitenkin tunnelmapaloiksi kuvat väliaikaiskeittiöstä. Tai oikeastaan keittiöistä. (P.S. noi muurahaiset puree. Au.)
(P.P.S. mun tarkoituksena oli tänäänkin kirjoittaa remontista teknisempi juttu, jossa olis jotain edistymiskuvia ja tarkempia tietoja, mitä on tehty. Ei siitä taaskaan tullut sellaista. Jonain päivänä kyllä, lupaan.)
Ihana remonttitonttumme järjesteli vähän, ja nyt on kahvinkeittimellä, liedellä, vedenkeittimellä ja leivänpaahtimella paremmin tilaa ja piuhat kiinni. Tiskipöydän ulkoistin toissapäivänä, kun kerrankin paistoi aurinko. Eikä muualla ollut tilaa.
Teille tulee tosi hieno keittiö!
VastaaPoista