Hemstugassa oli (tai on edelleen) paljon omenapuita. Ostaessamme talon
pihassa kasvoi 28 omenapuuta. Ensimmäisenä keväänä kukkivat puut olivat
hurmaavia, mutta ensimmäinen syksy aivan tolkuttoman omenamäärän kanssa ei
ollutkaan sitten enää niin hurmaavaa. Puut ovat vanhoja ja suuria, eikä niitä
oltu leikattu vuosikausiin. Omenoita tuli syksyisin satoja kiloja, pahimmillaan
lähemmäs pari tuhatta kiloa! Eihän sellaista määrää kukaan voi itse käyttää,
vaikka kuinka tekisi sosetta ja mehua ja säilöisi omenat talveksi. Niinpä
jouduin kauhukseni oikeasti kaatamaan omenapuita. Siihen aikaan meillä ei ollut
edes lapsia, ja syksyisin kaikki aika meni omenoiden keräämiseen nurmikolta.
Eikä niitä ylijäämäomenoita voinut omakotitaloalueella mihinkään edes laittaa,
vaan ne piti viedä peräkärryllä metsään eläinten riemuksi. Hemstugan omenapuiden määrä oli meidän muuttohetkellä 15. Lajikkeita putarhassa on paljon, ja suurinta osaa vain yksi puu. Kypsymisjärjestyksessä lajikkeet ovat ´Huvitus´, ´Lavia´, ´Valkea kuulas´ (´Iso Kuulas´jouduttiin kaatamaan), ´Melba´, ´Keltakaneli´, ´Punakaneli´, ´Syysviiru´, yksi tunnistamaton (!) lajike, ´Åkerö´, ´Lobo´ja ´Antonovka´. Kymmenen Hemstugan vuoden aikana opin käyttämään kaikkia pihalla kasvavia lajikkeita eri tarkoituksiin. Huvitus on aika miedon ja vähän mitäänsanomattoman makuinen, mutta aikainen. Se kypsyi aina ensimmäisenä, melko tarkkaan elokuun puolessa välissä, ja aloitti ihanan-kamalan omenasesongin. Toiset kesäomenalajikkeet, Lavia ja Valkea kuulas eivät oikein omaan suuhuni sopineet syöntiomenoina, mutta Laviasta tulee sen voimakkaan punaisen värin vuoksi hauskan näköistä, voimakkaan vaaleanpunaista omenasosetta. Laviaa käytin myös paljon omenahyveeseen (paistos kaurahiutaleiden kanssa), koska se pehmeni helposti uunissa, eikä ollut liian hapan. Valkeaa kuulasta käytin myös toisinaan soseeseen, sillä se soseutuu todella nopeasti. Muuten se lähinnä toimitti meillä pölyttäjän virkaa, vaikka sitäkään hommaa varten sitä ei olisi tarvittu. Valkea kuulas on niin pehmeämaltoinen ja inhottavan arka muumiotaudille, että sen omenoiden siivoaminen oli lähinnä riesa.
Syyslajikkeista (ja samalla kaikista pihan lajikkeista) ehdottomasti parhaat
syöntiomenat on Syysviirussa ja Melbassa. Syysviiru on myös melko terve ja
kestävä; parhaimmillaan pudokkaat säilyivät syksyllä juureskorissa viikkokausia
viileällä rappusella. Melba on yhtä hyvä, maku on erilainen ja vähän “helpompi”,
omena vaan ei ole kovin kestävä. Pudokkaat menevät nopeasti ruskeiksi, ja lajike
on aika arka muumiotaudille. Puusta kerättynä se säilyy kohtalaisen hyvin
viileässä. Muut syyslajikkeet, Punakaneli ja Keltakaneli ovat ihan hyviä, mutta
niitä ei tullut juuri syötyä, kun kiintiö täyttyi päivittäin Syysviirusta ja
Melbasta. Kanelit ovat kuitenkin hyvin aromikkaita ja kiinteitä, ja kaikkein
parhaita kuivattaviksi. Minulla on kaksi hyötykasvikuivuria, ja kuivasin joka
syksy ison kasan kaneliomenoita, yleensä voimakkaampiaromista Punakanelia.
Kanelit ovat myös hyvin terveitä, niissä ei juuri näkynyt koskaan omenarupea ja
hyvin vähän muumiotautia. Nekin kestivät pudokkaina viileässä viikkotolkulla.
Niiden huonoin puoli on puiden koko – ne kasvavat valtaviksi puiksi ja vievät
paljon tilaa. 
Perinteistä talviomenaa, Antonovkaa, en koskaan varastoinut, en oikeastaan
osannut sitä vuosiin käyttää mihinkään, mutta pari vuotta sitten tein siitä
ensimmäisen kerran hilloa hillosokerin kanssa. Omenat pilkoin pieniksi
kuutioiksi, ja keittämisen ajan pidin kattilassa kanelitankoja. Hillosta tuli
vallan mainiota, kun osa kuutioista jäi sattumiksi, ja kanelin maku oli
tarpeeksi vahva. Sitä meni monta purkkia lettujen kanssa ja joulutorttujen
täytteenä. Talviomenoiden kuningatar on kuitenkin Åkerö, sen maku on aivan
mahtava. Se myös säilyy hyvin ja on melko terve. Meillä pudokkaistakin suurin
osa säilyi vähintään jouluun asti. En itse pidä Lobon mausta yhtä paljon kuin
Åkeröstä, mutta se on kaunis omena, ja meillä kaunein sato meni aina ystäville
ja tuttaville joululahjaksi. Kaikki Åkeröt ja Lobot yritettiin aina kerätä
puusta, mutta eihän se oikeastaan koskaan ollut mahdollista. Todellisuudessa
yleensä noin puolet saatiin puusta ja loput säilöttiin pudokkaina, pudokkaat
sitten vain syötiin ensin. En jaksanut koskaan säilöä omenoita yksitellen;
ladoin niitä vain kerroksina juures/puutarhalaatikoihin. Pohjalle, päälle ja
kerrosten väliin laitoin pari aukeamaa sanomalehtiä. Parhaimpina vuosina
kolmesta Åkeröstä ja yhdestä Lobosta saatiin 25 juureslaatikollista omenoita
talveksi. Yhteen laatikkoon menee noin 10 kiloa omenaa, niin että laskekaa
siitä, kuinka suuret talvivarastot meillä oli! Yleensä se oli aina liikaa,
sillä vaikka niitä syötiin omenoita joka päivä ja annettiin niitä lahjaksi,
silti yleensä vapun jälkeen sai kantaa kiloittain kurttuisia omenoita
kompostiin.Miten tämä kovin syysaiheinen omenajuttu liittyy kevääseen? No siten tietenkin, että arvatkaa vaan, millainen savotta jokavuotinen omenapuiden leikkaaminen oli! Hemstugan puut olivat olleet ainakin parikymmentä vuotta hoitamatta, joten ne olivat muuttaessamme suuria ja täynnä käsivarren paksuisiksi kasvaneita, taivaisiin kurkottavia vesivesoja. Kymmenen vuoden leikkaamisen jälkeen puut alkoivat vihdoin näyttää joltain muulta kuin risukasalta, mutta nyt jatkossa ne ovat jonkun muun ilo ja riesa.
Kanervakummun pihassa kasvaa kolme vanhaa omenapuuta: yksi puista on
Antonovka, toinen melko miedonmakuinen, tunnistamaton lajike ja kolmas todella
hapan, tunnistamaton lajike. Viime syksy oli omenoiden suhteen katastrofaalisen
huono Hemstugassakin (huonoin ikinä), joten kovin kummallista määritystä tai
maistelua en vielä päässyt tekemään. Kirkkaat, aurinkoiset pääsiäispäivät
polttelivat omenapuunleikkuusormia, ja kaivoin sahan esiin. Vaikka nykyään on kaikenlaisia erikokoisia oksasaksia, tykkään itse leikata omenapuut klassieslla kaarisahalla. Vanhojen,
hoitamattomien omenapuiden leikkaamisen kanssa pitää olla varovainen, ellei
sitten halua itselleen räjähtänyttä, vesivesoja joka suuntaan tursuavaa puuta.
Olen siksi aina mieluummin ylivarovainen, ja leikkaan yleensä vain noin 10%
elävistä oksista, korkeintaan 15%. Tänä keväänä poistin jokaisesta puusta vain yhden isomman ja joitain pieniä väärään suuntaan kasvavia oksia. Puista on jossain vaiheessa leikattu oksia ikävästi tapille, joten sahailin lisäksi niitä pois. Kaikkia ei enää oikein pystynyt kunnolla poistamaan, koska tapit olivat jääneet vuosien aikana kasvaneiden oksien väliin jumiin. Kolmen ei-niin-valtavankokoisen puun
leikkaamisessa ei silti kovin kauaa mennyt, ja olo oli lähinnä että tässäkö tämä nyt
muka oli? Vaikka puiden leikkaamisen suunnittelussa voikin käyttää luovaa
ratkaisukykyä ja pohtia optimaalisia leikkauksia ja harjoitella tasapainoa, niin paljoa en siitä kuitenkaan pidä, että olisin jäänyt kaipaamaan lisää leikattavaa.
Periaatteessa omenapuiden leikkaaminen ei ole kovin vaikeaa. Kaikki
sisäänpäin kasvavat oksat ja vesivesat leikataan pois, samoin kilpalatvat ja
ylimääräiset “päällekäiset” oksat pois. Olen lukenut ohjeet kuvineen moneen
kertaan kirjoista ja lehdistä, mutta parhaiten tämänkin olen oppinut vain
tekemällä. Minulla on kyllä ollut opastus- ja osittain leikkausapuna oma
henkilökohtainen puutarhuri, joka on jaksanut neuvoa ja sanoa mielipiteitään.
Ensimmäisten vuosien jälkeen aloin luottaa itseeni, enkä enää mieti ja kammoa
jokaisen oksan leikkaamista. Kaikki ihmiset eivät kuitenkaan ilmeisesti vatvo päivätolkulla
ja ympärivuotisesti omenapuiden oksien leikkausjärjestystä ja leikattavien
oksien määrää. Hurjimmassa näkemässäni leikkauksessa pihan kaikki kymmeniä
vuosia vanhat puut oli leikattu n. 1,5 metrin oksattomiksi pölkyiksi. Seuraavana kesänä nämä "puut" vesoivat joka suuntaan, ja seuraavana keväänä sama raatelutoimenpide toistui. Kovin monta
vuotta puut eivät kyllä kestä tuollaista “hoitoa”, eikä sellaisista tapeista
kyllä enää saa kunnollista puuta – paksuun runkoon kasvavat pystysuorat oksat
eivät oikein repeämättä pysty kantamaan omenoita. Lievempiä puiden
pahoinpitelyitä näkee usein, kun puut ovat kasvaneet liian suuriksi tai lähelle
sähkölankoja tai rakennuksia. Hoitotoimenpiteenä otetaan moottorisaha ja
vedetään oksat ja latva poikki. Ei niistäkään juuri sen parempia sato- tai koristepuita tule,
parempi olisi vain kaataa koko puu.Leikkaamattomissa omenapuissa liian tiheässä kasvavat oksat kuolevat, ja puun satoisuus ja/tai sadon laatu heikkenee. Yhdellä puulla on vain rajallinen määrä energiaa käytettävissään omenoiden (=jälkeläisten) tuottamiseen, joten liian moneen kypsyvään omenaan jaettuna energia ei tahdo riittää ihmisen kannalta laadukkaaseen ja riittävään satoon. Puun kannalta se pieni, epämuodostunutkin omena on ihan riittävän onnistunut, jos kauris sen syö ja levittää omenan sisällä olevat siemenet pidemmälle. Jos kuitenkin siis haluaa kauniita ja isoja omenoita, puita pitää leikata. Itse pidän siitä, että omenapuu(kin) näyttää puulta. En ole erityisen viehättynyt “omenatarhatyyliin”, jossa puista leikataan kaikki ylöspäin kasvavat oksat. Ymmärrän erityisesti ammattiviljelmillä sen, että matalista puista on helppo kerätä omenat, varsinkin jos kaikki oksat kasvavat alaspäin. Ymmärrän voimakkaammin muotoilevan leikkauksen myös hyvin pienissä pihoissa, vaikka niihinkin olisi muitakin vaihtoehtoja. Isoilla pihoilla, kuten Hemstugassa ja Kanervakummussa puilla on kuitenkin tilaa kasvaa, joten kasvakoon puolivillinä ja vapaana.
Omenaomavaraisuuteen tottuneena ero Hemstugan puista ei ollut helppo. Oireita
lievittääkseni istutin Kanervakummun puutarhaan viisi syksyisestä
alennusmyynnistä ostamaani omenapuuntainta. Lajikevalikoima ei ollut kaksinen,
mutta piti kuitenkin ostaa kun halvalla sai, ja olisin heti yhden talven
lähempänä satoikäisiä puita. Niukasta valikoimasta pihaan valikoituivat tutut
Punakaneli ja Åkerö. ´Jättimelba`-puun ostin, koska Melba on niin herkullinen.
Pettymyksekseni talvella kaupasta ostamani Jättimelbat olivat aika
mitäänsanomattomia perusomenoita, eivät lähelläkään oikeaa Melbaa.
Todennäköisesti Jättimelba saa ainakin osaan versoa vartteen Syysviirua ja
Melbaa. Loput kaksi istuttamaani lajiketta valitsin enemmän arvalla kuin millään tiedolla. En
ollut ennen edes kuullut `Uslada´ ja ´Sandra´ –lajikkeista, mutta lajikekyltin
perusteella ne vaikuttivat lupaavilta. Nyt vain jännitän, miten hyvin nämä viisi
uutta tulokasta ovat selvinneet ensimmäisestä talvesta. Myyrä- tai rusakkotuhoja
ei ainakaan näyttäisi olevan, joten ihan lupaavalta näyttää. Hemstugan kaltaista
omenankukkamerta on kuitenkin turha odottaa, ainakaan muutamaan vuoteen.Kauhun tasapaino? Se, että kuinka paljon omenoita on riittävästi, niin että voi hyvillä mielin herkutella ja säilöä, ja kuinka paljon on liikaa, niin että puiden leikkaamisen ja omenoiden keräämisen tympeys peittoaa sen niistä saatavan ilon. Sen verran tiedän, että 28 puuta on liikaa kotipuutarhurille, ja kolme liian vähän.
P. S. Ainakin osa Hemstugasta siirretyistä kasveista näyttää selvinneen muutosta. Luvassa siis lisää (myös) puutarhajuttuja myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti