Miten ikinä saisimme mitään aikaan, ellei olisi juhlia? Olen jo pitkään ollut
sitä mieltä, että tehokkain keino saada itsensä siivoamaan on kutsua vieraita.
Uhkailu ja lahjonta tehoaa näemmä aikuiseenkin,vaikka sen tekisikin itse. En
varmaankaan ole ihan hirveästi pielessä, jos arvelen, että suurin osa
remonteista valmistuu joulukuussa. Tai “valmistuu”. Ihmisillä on yleensä aika
kova tarve saada jouluksi koti kuntoon. Joulu, tuo ihmisten ultimaattinen dead
line. Mutta onhan se, ihan vilpittömästikin, kiva saada olla jouluna sitä
pahinta angstia remontista tai remonteista.
Olemme päässeet viime viikkoina siihen vaiheeseen, että iso olkkari on
kokonaan valmis, ja pikkukammaristakin puuttuu vain pistorasiat – ja ne
kuuluisat listat. Onneksi sentään vain jalkalistat. Tämän seurauksena on ollut
viimein pakko käydä niitä viimeisiä ja ensimmäisiä ja keskimmäisiä
muuttolaatikoita läpi. Osa on sellaisia, joita on muutettu sellaisinaan ainakin
kolme kertaa. Osassa on Kanervakummusta talteen laitettua tavaraa, osa äidin
kuolinpesän jäämistöjä, osa Hemstugasta näiden reilun parin
vuoden aikana tuotuja. Tässä vaiheessa, kun niitä laatikoita ja tavaroita on
siirrellyt nurkasta ja kasasta toiseen, alan olla aika lähellä
kylläisyyspistettä kaiken sen tavaran suhteen. Ei tarvitse edes muodikkaasti
konmarittaa, riittää ihan vaan perustuskailu siitä, että mihin ihmeeseen minä
kaiken tämän laitan. 
Selkäytimeeni on tatuoitu, että hyvää ja käyttökelpoista tavaraa ei heitetä
pois.Olen vielä sitä sukupolvea (ja kulttuuriperimää), joka kantaa pula-ajan
taakkaa vanhempien ja isovanhempien esimerkin ja opetuksen kautta, ja on oppinut
säästämään kaikkea mahdollista, “sitä voi vielä tarvita johonkin”. En sentään
(enää) säästä margariinirasioita tai viilipurkkeja, mutta erilaiset ehjät ja
(ainakin periaatteessa) toimivat asiat tuottavat tuskaa. Yksittäiset
käyttämättömät ruuvit, kankaanpalat, sopivankokoiset pahvilaatikot, puoliksi
käytetyt paperilehtiöt, lasten roolivaatteiksi kelpaavat hupsut asusteet, ehjät
köydenpätkät. Niiden kierrätys ja niistä eroon hankkiutuminen tuottaa tuskaa.
“Entä jos vielä tarvitsenkin? Tästä voisi tehdä vaikka mitä!” Tämä tämänhetkinen
sotkutuska ja vellova kaaos onneksi antoivat riittävästi motivaatiota tyhjentää
laatikoita sopiviin kierrätyslaatikoihin. Ja myös roskiin, tosin onneksi
vähemmässä määrin. Toinen vaihtoehto on ruveta luokanopettajaksi tai
lastentarhanopettajaksi ja upottaa kaikki kelvollinen askarteluihin.
Erityinen, haastetta aiheuttava tavararyhmä on erilaiset muistokyllästetyt
asiat. Monia näistä tarkastelin, tai ainakin yritin tarkastella, uusin ja melko
kriittisin silmin. Mitä ne muistot oikeasti ovat, ovatko ne olemassa myös ilman
näitä tavaroita? Säilytänkö näitä asioita vain sen vuoksi, että olen aiemminkin
niitä säilyttänyt, ja ne muistot ovatkin tavallaan vain säilyttämisen muistoja?
Päädyin kierrättämään opiskeluvuosien alusta asti periytyvien yli 20
taskukalenterin selkämyskierteet metallinkeräykseen – uuninpesän kautta.
Useamman muuton tehneenä ne ehkä olivat jo palvelleet tarkoitustaan riittävästi.
Olihan niissä paljon menneisyyttä, merkittyjä työvuoroja, tenttejä, tapaamisia,
leffailtoja, kurssinaloituksia, mutta lopulta vain selasin niitä hellästi hetken
ja heitin sitten uuninkylkiä lämmittämään. En ole katunut.
Laatikkovuoresta päätyi lopulta aika suuri osa poistoon, osa hyllyille ja
muuten arkiseen ja juhlakäyttöön, ja pienen pieni määrä jäi vielä
muistolaatikkoon. Helpotuksekseni myös puoliso poisti varastoistaan suurimman
osan hamstratuista asioista, lähinnä SER-keräykseen. Yhtäkkiä meillä olikin
tyhjä lattiapinta ja tasot, ja viime sunnuntaina saatiin lattiat imuroitua ja
pestyä ja puhtaat matot lattiaan. Oli vähän pakkokin, olin kutsunut
itsenäisyyspäiväksi ihmisiä kylään. Suomi 100 on ihan riittävä aihe juhlaan
ystävien kanssa, mutta tarkoituksellisesti en etsinyt juhlia, vaan kutsuin
ihmiset meille – että saisin riittävän motivaation raivata ja siivota kodin
valmiiksi. Valmista tuli, vaikkakin vähän kompuroiden (älkääkä kertoko
kenellekään, että ikkunat ovat vielä ruokottaman likaiset). Ja suurin työ on nyt
tehty, jouluna meillä on koko koti käytössä. Mutta ei puhuta mitään niistä
laatikoista, jotka ovat vielä pihalla pressuvarastossa ja kellarissa. Kyllä mä.
Ihan kohta.
P.S. Vintinraput, mikä oiva paikka säilöä kaikkea ylimääräistä "väliaikaisesti".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti